sunnuntai 26. lokakuuta 2014

taskupöksyt


Tytsy on hoksannut alkaa jemmailemaan pikkutavaroita taskuihin, joten taskulliset housut täytyi tehdä. Keltainen joustogollege käpyseltä ja papiin harmaa trikoo on pehemiältä. Kaavana uusimman ottobren Happy champ -housut jonkun verran muunneltuna. Jostain syystä tämä keltainen yhdistyy minulla aina harmaaseen, mutta mielestäni toimii. :)

Ompelujälki ei ole parasta mahdollista, mikä johtuu siitä että ompeleminen venyi  aamuyöntunneille. Joskus pitäisi vaan antaa periksi ja jatkaa seuraavana päivänä.


Tämän paidan ompelusta on jo jonkn aikaa, mutta se ei ole aiemmin kerennyt blogiin. Kankaana joustofrotee, joka myöskin pehemiältä. Ihanan retro kuviointi iski silmään ja värikin sellainen mitä ei liikaa kaapista löydy. Itse muokattu kaava. Halusin kietaisu-mallisen yläosan, mutta en liian paljastavaa.  Alaosa sai olla leveä, mahan peittävä. Hihoista tuli hieman liian kireät, mutta kunhan jotenkin mahtuu niin eipä tuo haittaa. :)

Täällä on ollu ihan kauhea loskasää. Eikä ulos ole juuri huvittanut lähteä. Tulis nyt kunnolla talvi. <3

<3: Nopsu

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Sedimentti





PaaPiin violettiin sedimentti-jerseyhin rakastuin heti kun sen näin ja  nyt vihdoin raaskin sitä tilata pehemiältä. Kaavan muokkasin itse. Halusin tästä jotain simppeliä ja päädyin 3/4 hihoilla varustettuun yksinkertaiseen mekkoon. Musta resori vielä kaula-aukkoon ja hihoihin niin voilá! 

Muutama koirankarvakin eksynyt kuvaan. :P

Tytöllä kaikki mekot jääneet pieniksi, joten metsolan pinkki kurre-trikoo pääsi käyttöön. :) Käsityömessuilta sain idean sivutaskuista. Laitoin sivuosiin ja hihoihin pinkiä joustogollegea. Taskut ovat kaksinkertaista trikoota. Sashopin paketin mukana tulleesta nauhasta laitoin merkin niskaan. Tästä tuli melko söpis. <3

Pehemiän rupupussissa mukana tulleesta kolmio-trikoosta syntyi tytölle pöksyt. Resoriksi valikoitui raikas keltainen.







keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kummipojalle 2-vuotislahjaksi


Kuulin kummipojan äidiltä pojan pitävän kitaroista ja jatkuvasti leikkivänsä soittavan kitaraa millon minkäkin esineen avulla. Mikäs sopisi paremmin kitaraksi 2v. ukkelille kuin ukulele? 

Soittimen lisäksi halusin myös tapani mukaan tehdä jotain omin kätösin. Sashopin karkkis-trikoo löytyi linneliltä edullisesti, myös raita-trikoo linneliltä.

Kaavana Ottobren Fearless eagle- trikoohuppari.


Ekaa kertaa käytin värillisiä neppareita,jotka eivät Prymin pihteihin passanneet. Työn ja tuskan takana oli että sain vasarala paukuteltua paikoilleen.

Flunssa alkaa väistyä ja tämä mamma pääsee tänään zumbaan! Jee!

<3: Nopsu

lauantai 20. syyskuuta 2014

Pari tunikaa ja sukkaset

Majapuun hulinoista ostettu Sari Ahokaisen retrock-joustofrotee on niiin mun värinen ja aivan i-ha-na! Mutta miksi? Oi, miksi ostin sitä vain 80cm? Siitä sain vain hihattoman tunikan, mutta siitä tuli aivan lemppari.

Joustofroteesta en ole juurikaan ommellut ja olen jossain määrin vierastanut sitä materiaalina, tätä kuosia en vaan voinut vastustaa. Jotenkin olen vähän pelännyt kylpytakki-efektiä, mutta eihän tämä muistuta kylpytakkia lainkaan. :D Ehkä uskaltaudun jatkossakin joustofroteesta ompelemaan.

Kaavaan otin mallia SK9/14 mekosta. Kaava oli mielestäni melko reilu, joten ompelin tuohon saumaan framilon-joustonauhan lisäämään istuvuutta. Tykkään muuten mallista paljon. Tulen varmasti käyttämään vielä uudestaan. 

happyhappy!


Toinen tunika (josta viime postauksessa jo vähän vinkkasinkin) on linnelin loppuunmyynnistä tilatusta pinkistä joustogollegesta ja sashopin Love butterfly sweet- jerseystä yhdistelty.  Aivan ylipirteä tunika. Eikä haittaa yhtään!

Kaava on uusimmasta ottobren lehdestä 5/14 New bohéme. 



























Loppuun vielä perusraitasukat omiin jalkoihin. lankana valkoinen fabel ja liukuva zauberball. 

Nyt tulee pieni paussi ompeluun nimittäin saumurista molemmat neulat napsahti näiden ompelussa poikki. Eikä tietenkään varaneuloja Uusia tilasin reilusti, eiköhän ne ensivikolla tule. :)

Liekö nyt joku oranssikausi meneillään? :D  

Mukavaa viikonloppua kaikille!

<3: Nopsu



maanantai 15. syyskuuta 2014

Uutta ompelusta ja photoshopin alkeet

Olen ehkä maailman epäkuvauksellisin ihminen, mutta uskaltauduin nyt kuitenkin itsestäni kuvia laittamaan. Näyttäähän vaate aivan eriltä päällä kuin hengarissa.

 Käpysen syyshulinoista tilasin keltaista joustogollegea. (joka ei kylläkään ollut yhtään sen sävyistä mitä kuvittelin. onneksi en ole tarkka näistä.) Siitä syntyi nepparikauluksella varustettu pitkä paita. .  Myös harmaa jersey ja resori käpyseltä. :)

Elekääkä tuijotelko nuita pikku virheitä ja ruttuja





















Pikahurautuksena pipo Sashopin Love butterfly sweet- jerseystä. Tästä kankaasta olisi saanut pirpanalle vaikka mitä kivaa, mutta lopunkin kankaan omin itselleni. :D Siitä sitten myöhemmin.


Koulu ja flunssa rajoittaa paljon ompelukoneen äärellä istumista, mutta puikot heiluu sitäkin enemmän.Pukin konttiinkin jo jotain valmistunut. :D Tänä vuonna pyrin tekemään mahdollisimman suuren osan lahjoista itse.










Mies opetti minulle joitain photarin alkeita. Nämä kuvat siis olen muokannut ihan itte! 
Mitäs tykkäätte?







Ihanaa alkavaa viikkoa!


<3: Nopsu


torstai 4. syyskuuta 2014

Syksy saapuu

Arvatkaapa kuka odottaa syksyä! Minä!! 
Kesä oli loistava ja hellettä piisasi, mutta minusta on niin ihanaa kun illat pimenee jä ilmat viilenee. Saa pukeutua lämpimästi  (ja saa tilata vähän paksumpia kankaita. hehe ;) ) Olen siis pohjimmiltani syysihminen. 

Nyt on siis taas ommeltu pitkähihaista, vähän lämpimämpää vaatetta ja jopa otettu neulepuikot esiin. Sukkia on valmiina kolmet parittomat (yhden sukansyndrooma(ko?)) ja kahdet parilliset. Joista tässä toiset:


Lankana flotte socke Palermo:n ihan mahtava raitalanka. Itse pidän siitä kun raidat eivät kohdistu samallailla molemmissa sukissa. Näissä on Peppi Pitkätossu- fiilistä. <3

Sashopilla oli jonku aikaa sitten ylläripaketteja myynnissä, niin pitihän se yksi tyttöpaketti meille tilata. Paketti oli aivan loistava. Juuri meidän näkönen. Siinä paketissa mukana tulleesta hawaii girl- joustogollegesta syntyi tytölle tämmöinen jumpsuitti. Kaavana toimi ottobren elephant march-potkupuku vähän muokattuna. 80cm koko juuri soppeli tälle pirpanalle. Pelkäsin että olisi pieni, 1,5v neuvollassa kuitenki pituutta ollut jo 78cm.
 
Ihanan värikäs kangas sai kaverikseen vähän pinkkiä trikoota ja resoria. Hyvin olisivat keltainen tai oranssikin passanneet, mutta pinkki veti nyt puoleensa. <3

Vielä pitkähihaisia paitoja. Norsu-kangas on löytö-palan palalaarista ja pupu-kangas PaaPiilta. Pupupaita sai raidallisen takaosan ja hihansuut. Raitakangas metsolasta.
















Allekirjoittanut aloittaa koulunkäynnin maanantaina joten jää nähtäväksi miten sitten riittää aika enää ompeluun. Pitäisi keretä itsellekkin syysvaatetta vielä tekemään ja tyttökin tarvitsisi housuja. :D

Hyvää syksyn alkua kaikille!

<3 Nopsu

maanantai 4. elokuuta 2014

Vaatetta syksyyn.

Vihdoinkin saan esitellä joitain uusimpia ompeleita. :) Saumuristakin kävin terät teroittamassa, niin kelepaa hurruutella.

Muistatteko metsolasta ostamani siilitrikoon? Tämmönen siitä syntyi pikkuneidille

                      Kaava on uusimmasta ottobresta china girl- svetarineulos mekko.

                                    Vähän väriä taskuihin ja housut samaan sävyyn :)
      Pitihän sitä sovittaakkin, vaikka ei ihan näille helteille paras mahdollinen mekko. :D


Muistatteko sen käpysen timanttigollarin? No, sitä minulla oli vielä sen verran että ajattelin itselle vielä hupparin tehdä, mutta eihän siitä ihan huppariin riittänyt. :D  Tein paidan suurella kauluksella. :) Tästä tuli tosi kiva! Syksyllä varmasti käyttöä. 

Taskuissa ja kauluksessa myöskin käpysen sydän trikoota. :)

Mikä lie ajatuskatkos ollut kun olen jättänyt tuon kauluksen sauman nuin rumasti :/ Oishan sen saanut vuoren sisään. Vaikka eihän tuo käytössä näy...

Innostuin ekaa kertaa ompelemaan kukkarolaukun! Käpyseltä hankittu ihana merenneito kangas sopii laukkuun paremmin kuin nenä päähän. Joku oli facebookin ompeluelämää-ryhmässä tehnyt samanmoisen. Joten kiitokset ideasta hänelle! :)





















Vähän on hassun mallinen ja ruttua on, eipä tuo minua haittaa.   Tämmöisen teen varmasti toisenkin